Virolainen muotitalo Baltika tuo suosikkimerkkinsä Montonin Suomeen

2bb0c072-9132-418a-a1cc-9b133034dec0-w_960

Montonin suunnittelutiimiiin kuuluu virolaisten ja liettualaisten muotisuunnittelijoiden lisäksi myös suomalainen Minja Penttinen (neljäs vas.). Montonin pääsuunnittelija Hanna Haring (toinen vas.) on ehdolla Viron muotialan arvostetuimman palkinnon Kuldnõelan, eli Kultaisen neulan saajaksi.

Baltian suurin muotitalo, virolainen Baltika Group aloittaa asiakaskuntansa palvelun myös Suomessa. Ensimmäisenä askeleena ovat Monton-brändimyymälät, joissa esitellään selkeästä suunnittelustaan ja korkeasta laadustaan tunnetun Viron suosituimman, erityisesti naisten muotiin erikoistuneen sarjan valikoimia. Monton Iso-Omena avattiin helmikuussa Espoossa ja seuraava myymälä avautuu Helsingin keskustaan. Lisäksi Baltikan kaikki muotibrändit käsittävä andmorefashion.com-verkkokauppa on laajennettu palvelemaan myös suomalaisia asiakkaita.

Viron suurin muotitalo Baltika tunnetaan Monton, Ivo Nikkolo, Mosaic, Bastion ja Baltman -brändeistään, joita suomalaiset matkailijat ovat Viron-matkoiltaan jo vuosikausia ostaneet. Suomessa oman liikkeensä kanssa aloittavalla 15-vuotiaalla Montonilla on Virossa 16 omaa myymälää ja brändiä viedään lisäksi 17 maahan. Montonin ensimmäinen, naistenvaatteisiin erikoistunut nimikkoliike Suomessa avautui Espoon Iso Omena -kauppakeskukseen. Etsinnässä on tämän vuoden aikana liikepaikkoja myös muualta pääkaupunkiseudulta.

”Tarkoituksenamme on olla entistä aktiivisemmin läsnä Suomen markkinoilla niin verkkokauppamme, kuin omien brändimyymälöidemmekin kautta. Näemme, että Montonin kaltaiselle vastuulliselle, lähialueella tuotetulle laadukkaalle, selkeälle ja hintapisteeltäänkin suomalaiskuluttajalle sopivalle vaatemerkille on täällä kysyntää. Suomalaiset ovat jo nyt jokapäiväisiä asiakkaita niin myymälöissämme Virossa, kuin verkkokaupassammekin, joten meillä on valmista asiakaspohjaa, jonka päälle rakentaa henkilökohtaista palvelua myös Suomessa”, kertoo Baltikan konsernijohtaja Meelis Milder ja lisää, että omien liikkeiden lisäksi Montonin valikoimaa löytyy myös tavaratalo Aleksi 13:sta.

327a9a89-7921-4f9c-9f27-5d0661906c4b

Montonin miestenvaatteille tyypillistä ovat huolitellut yksityiskohdat ja tarkka mitoitus, naisten mallistolle taas pohjoismainen selkeys yhdistettynä feminiiniseen leikittelyyn.

bcfb52e0-7dca-4ae0-991c-d7b72ca9bed2

Montonin suunnittutiimi keräsi raikuvat aplodit Tallinn Fashion Week -näytöksen jälkeen. Etualalla Montonin brändijohtaja Pille Lauring.

Montonin lisäksi kaikkia muitakin Baltikan brändejä myyvä verkkokauppa andmorefashion.com on hiljattain lanseerattu myös suomeksi ja se tarjoaa samat hinnat, kampanjat ja palautusehdot kuin myymälätkin.

Montonin nauttimasta arvostuksesta kertoo se, että brändin pääsuunnittelija Hanna Haring on tänä vuonna ehdolla muotialan arvostetuimman virolaisen Kuldnõel-palkinnon, eli Kultaisen neulan saajaksi. Montonin kahdeksanhenkiseen suunnittelutiimiin kuuluu myös suomalainen Minja Penttinen. Baltikalla koetaan, että Monton istuu muutenkin hyvin Suomeen.

”Vaikka seuraamme tiiviisti kansainvälisiä trendejä, otamme suunnittelussa aina huomioon pohjoisen ulottuvuuden. Se näkyy paitsi materiaalivalinnoissa, myös tyylissämme. Montonin vaatteita leimaa pohjoismaisen pelkistetty eleganssi ja meille on tärkeää, että mallistomme vastaa niin käytettävyydessään, kuin estetiikassaankin pohjoisessa asuvan kuluttajan tarpeisiin”, Montonin Suomen toiminnoista vastaava Marko Vuorinen alleviivaa.

Montonin malliston ydin muodostuu city-lookista, eli elegantin käytännöllisistä, työelämään istuvista vaatekappaleista. Vaikka jo vuonna 1928 perustetulla Baltika Groupilla on pitkät perinteet, eivät Montonin asut kuitenkaan ole liian konservatiivisia. Ajankohtaiset leikkaukset, kuosit ja muut yksityiskohdat tuovat niihin muodikasta särmää. Montonin suunnitteluideologian kulmakiviä ovat rohkeus, itseluottamus ja avoimuus uusille ideoille.

Montonin valikoimissa on naisten ja miesten vaatteiden ohella myös asusteita. Suuri osa niistä paitsi suunnitellaan, myös valmistetaan Virossa.

”Puolet tuotannostamme ommellaan Baltika Groupin omissa tehtaissa Virossa ja loput tulevat vastuullisiksi toimijoiksi varmistamiltamme yhteistyökumppaneiltamme. Eettiset valinnat merkitsevät Baltikalle paljon”, määrittelee Meelis Milder yrityksen linjauksia ja jatkaa, että vastuullisuus on tärkeä osa Baltika Groupin toimintaa: ”Muovipussien sijaan käytämme niin liikkeidemme, kuin verkkokauppammekin pakkausmateriaalina kierrätyspaperia ja kaikkien vaatteidemme raaka-aineiden alkuperä on jäljitettävissä.”

Baltika Group on Baltian suurin muotitalo, jonka kansainvälisiä muotibrändejä ovat Monton, Mosaic, Ivo Nikkolo, Baltman ja Bastion. Baltikalla on 95 omaa brändimyymälää Virossa, Latviassa, Liettuassa ja Suomessa. Kaikkien viiden muotimerkin kokoelmia voi ostaa myös andmorefashion.com-verkkokaupasta, joka toimittaa tuotteita 44 maahan. Baltika-konserni on listattu NASDAQ OMX Groupiin kuuluvaan Tallinnan pörssiin. Baltika työllistää 1100 muotialan ammattilaista ja yhtiön liikevaihto on 47 MEUR.

About

Categories: Yleiset Uutiset