Category Archives: Korut
PALKITTU KORUSEPPÄ MATTI MATTSSON TUO KALEVALA KORUN MYYMÄLÄÄN LEIKKISÄN KIERRÄTYSKORUJEN MYYNTINÄYTTELYN

Vuonna 2012 Kalevala Koru Oy julisti 75-vuotisjuhlavuotensa kunniaksi Uusi Koru – korusuunnittelukilpailun. Muotoilualan ammattilaisille suunnatun kilpailun tavoitteena oli löytää nykymuotoilijoiden näkemys tämän päivän Kalevala Korusta. Matti Mattsson palkittiin kilpailussa toisena….

Suomen Kelloseppäliitto: Kelloja ja koruja korjaavat sepät nostavat omaisuutesi arvoa

Näinä aikoina moni harkitsee aiempaa tarkemmin uusien arvokellojen ja -korujen hankintaa. Yksi ammattilaisten suosittelema tapa turvata mielenrauha ja omaisuus kaikissa suhdanteissa on kunnostuttaa vanhoja kelloja ja koruja. Kaappien kätköistä, pöytälaatikoista,…

:KORUT: Näyttävät Michael Kors -korut saapuvat Suomeen

Luksustyylistään tunnetun amerikkalaisen muotigurun Michael Korsin korumallisto rantautuu nyt myös Suomeen.Mallistoon kuuluu tänä kesänä muun muassa kullanvärisiä rannerenkaita, joita voi kerrostaa ranteeseen näyttäväksi kokonaisuudeksi. Lisäksi mallistossa on kilpikonnakuvioisia koruja sekä…

Previous Page