LUMENE ON HELSINKI PRIDEN KUMPPANI 2021

image

Suomalainen kosmetiikkayritys Lumene on Helsinki Priden virallinen kumppani vuonna 2021. Helsinki Pride on Suomen suurin ihmisoikeus- ja kulttuuritapahtuma. Tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta juhliva Helsinki Pride -viikko järjestetään 28.6.–4.7.2021.

Lumene on Helsinki Priden virallinen kumppani, sillä yhdenvertaisuus ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen ovat yritykselle tärkeitä arvoja. Lumene on sitoutunut tekemään jatkuvaa työtä niiden parantamiseksi sekä haluaa omalta osaltaan olla mukana edistämässä tasa-arvoa ja sen ympärillä käytävää keskustelua.

Lumenen markkinointijohtaja Tiina Frazer sanoo, että kumppanuus on tärkeä osa Lumenen työtä kohti yhdenvertaisempaa tulevaisuutta.

– Lumene on Priden kumppanina ylpeästi mukana yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon edistämisessä. Yhdenvertaisuus ja monimuotoisuus ovat arvoja, jotka pitää elää todeksi. Haluamme kosmetiikkayrityksenä olla mukana tekemässä työtä sen eteen, että ne olisivat tulevaisuudessa myös luonnollinen osa suomalaisten kauneuskäsitystä. Kauneus ja kosmetiikka ovat monelle olennainen osa itseilmaisua ja -hyväksyntää, Frazer sanoo.

Pride-näkyy muun muassa Lumenen sosiaalisen median kanavissa ja tehtaanmyymälässä Espoon Kauklahdessa. Lisäksi Lumene lahjoittaa yhden euron jokaisesta kampanja-aikana 28.6.–4.7. tehdystä Lumenen verkkokaupan tilauksesta Helsinki Pride -yhteisön toiminnan tukemiseen.

Helsinki Priden viralliset kumppanit ovat mukana tukemassa Helsinki Pride -yhteisön ympärivuotista työtä yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon edistämiseksi. Helsinki Pride -yhteisön toiminnanjohtaja Aaro Horsma muistuttaa, että yhdenvertaista maailmaa rakennetaan ja sen puolesta taistellaan aktiivisesti päivittäin ja vuoden ympäri.

– Olen iloinen, että yhtenä Suomen tunnetuimmista kuluttajabrändeistä Lumene näyttää kumppanuudellaan esimerkkiä myös muille suomalaisille brändeille. Tämä on vastuullinen teko toimia oikeaan suuntaan. Olemme erittäin ylpeitä yhteistyöstä ja tuesta, jonka kumppanit työllemme antavat, Horsma sanoo.

Tänä vuonna Pride-viikko järjestetään hybridimuodossa. Monipuolista Pride-ohjelmaa on sekä verkossa että fyysisinä kokoontumisina ympäri Helsinkiä viranomaissuosituksia noudattaen. Tapahtuman keskuksena toimii Helsingin kaupungintalo eli Pride House. Tapahtumaviikko päättyy lauantaina 3. heinäkuuta konserttiin, jota voi seurata Pride Streamissa ja Yle Teemalla. Juhlavuoden teema on Pride on progress, joka juhlii yhteisön ja kumppaneiden uskoa edistykseen. Helsinki Priden virallisena suojelijana toimii toistamiseen pääministeri Sanna Marin.

 

About

Categories: LUMENE