Yksi uusi myymälä päivässä – Hennes & Mauritz laajeni vauhdikkaasti ja paransi tulostaan

DSC_0272_2010-04-08_08-52-56_640x425

Ruotsalainen vaateketju Hennes & Mauritz paransi kolmannella neljänneksellä tulostaan, mutta jäi silti analyytikoiden odotuksista.

Kolmannella neljänneksellä myös liikevaihto kasvoi.

Hennes & Mauritzin kolmannen neljänneksen voitto oli noin 795 miljoonaa euroa, kun se vuotta aiemmin vastaavaan aikaan oli 665 miljoonaa euroa. Liikevaihtoa kolmannella neljänneksellä kertyi runsaat 4,4 miljardia euroa, kun vuotta aiemmin liikevaihto nousi noin 3,7 miljardiin euroon.

Hennes & Mauritzin kolmas neljännes ulottuu kesäkuusta elokuuhun. Torstaina Hennes & Mauritz kertoi myös ensitietoja syyskuun liikevaihdon kehityksestä. Syyskuussa liikevaihdon kasvu hidastui selvästi ja oli vain seitsemän prosenttia. Vaatejätti syyttää hidastumisesta epätavallisen lämmintä säätä.

Tänä vuonna Hennes & Mauritz on laajentunut voimakkaasti: yhtiö on avannut noin 375 uutta myymälää. Viimeisin uusi Hennes & Mauritz avattiin Filippiineillä.

Tänä syksynä ketjun tavoitteena oli myös valloittaa yli miljardin asukkaan Intia, mutta nyt Intiaan laajentumista lykätään ensi vuoteen. Syitä Hennes & Mauritz ei eritellyt.

Tällä hetkellä Hennes & Mauritzilla on yli 3 300 myymälää 54 maassa. Hennes & Mauritziin kuuluu myös muita vaateketjuja, kuten  esimerkiksi Cos, Monki ja Weekday.

1398775_en(pdf)

About

Categories: Hennes & Mauritz