Suomen Kelloseppäliitto: Kelloja ja koruja korjaavat sepät nostavat omaisuutesi arvoa

6c0b52e6-4883-4487-8e85-558abbfaa221-email

Näinä aikoina moni harkitsee aiempaa tarkemmin uusien arvokellojen ja -korujen hankintaa. Yksi ammattilaisten suosittelema tapa turvata mielenrauha ja omaisuus kaikissa suhdanteissa on kunnostuttaa vanhoja kelloja ja koruja.

Kaappien kätköistä, pöytälaatikoista, omasta ranteesta ja kaulastakin voi löytyä arvaamattoman arvokkaita koruja ja kelloja.

Jos vintage määritellään nykyisessä buumissa väljästi arvoesineeksi, joka on vähintään 40 vuotta vanhaa, voi vastaan tulla niin omistajan kuin kauppiaankin näkökulmasta todellisia harvinaisuuksia.

Lähes kaikki iäkäs arvoesineistö on kunnostettavissa

Ammattitaitoisen kellosepän ja kultasepän käyttöä ei kannata arastella, sillä pääsääntöisesti vintagekorujen ja -kellojen arvo vahvistuu kunnostuksen myötä ja huolenpito turvaa esineen säilymisen käyttö- ja keräilyobjektina vuosikymmeniksi eteenpäin.

Esineen arvo tulevaisuudessa voi lyödä korkeudessaan omistajansa ällikällä. Monelle tärkeintä on kuitenkin kunnossapidetyn kellon tai korun muisto- ja tunnearvo.

”Elämme mielenkiintoisia aikoja sikäli, että työikäinen väestö on käytännössä viimeinen sukupolvi, joka vielä voi tehdä todellisia arvolöytöjä aiempien sukupolvien kätköistä. ’Ikea-kodeista’ näitä aarteita ei kohta enää löydy”, Kultaseppien liiton toimitusjohtaja Henrik Kihlman kertoo.

”Vintagea edustavia kultakelloja ja -koruja – iäkkäästä antiikista puhumattakaan, on kerätty parempaan talteen ja sulatettu kierrätyskullaksi”, Kellomuseosäätiön puheenjohtaja Jan Roos toteaa.

Pöytähopeat pantu pian uusjakoon

”Tarjontaa vielä on, mutta ehkä jo kymmenen vuoden päästä löytöjä saa todella etsiä”, Henrik Kihlman ennustaa.

Vaikka tänä päivänä keksittäisiin tulevaisuuden klassikoita, voi helposti havaita, miten monet uudet arvokellot ja -korut ovat niin sanottuja eilispäivän klassikoita. Jos samaisen esineen löytää aitona vintagena, voi sen hinta jälkimarkkinoilla yllättää.

”Iäkkäiden arvokellojen ja -korujen edessä moni kuluttaja kysyy, miten näiden kanssa pärjää huomenna, löytyykö enää korjaajia ja entisöijiä. Ammattilaiset eivät ole mihinkään katoamassa, päinvastoin. Kellosepän ja kultasepän koulutus on tänä päivänä suosittua ja arvostettua. Kyse ei ole mistään buumista. Suomessa näiden alojen osaajia on löytynyt vuosisatoja”, Jan Roos vahvistaa.

About