. Fenno Optiikka tuo elokuussa liikkeisiinsä odotetun silmä- ja aurinkolasiuutuuden, Marimekko-kehysmalliston. Mallisto on syntynyt yhteistyössä klassikkokuoseistaan tunnetun Marimekon sekä kehysalan johtavan suunnittelijan ja jakelijan Mondottican kanssa. Marimekon ja Mondottican suunnittelutiimien…
Alkojen myyjät ympäri Suomen ottavat vapunaattona käyttöönsä uudet työvaatteet. Kaiken kaikkiaan 350 myymälässä vaihdettiin vuodelta 2007 peräisin olleet vanhat kuosit uusiin. ”Uudet työasut ovat ergonomisesti mahdollisimman miellyttäviä käytössä. Niissä on…
Martat kannustavat vastuullisiin vaatevalintoihin Vaatevallankumous-päivää vietetään 24.4.2015 Bangladeshin Rana Plaza -tekstiilitehdasrakennuksen romahtamisen vuosipäivänä; kaksi vuotta sitten yli 1000 ihmistä kuoli ja yli 2000 ihmistä loukkaantui. Myös Martat ovat mukana…
Kalevala Koru aloittaa yhteistyön Suomen menestyneimmän yhtyeen Nightwishin kanssa. Yhteistyö käynnistyy maaliskuun lopussa, jolloin Floor Jansen toimii yrityksen kevään korukasvona. Yhteistyö Kalevala Korun ja Nightwishin kanssa julkistetaan samana päivänä, kun…
Greenpeace julkisti tänään Pekingissä Detox Catwalk -vertailun, joka kertoo, kuinka tehokkaasti Greenpeacen Detox-kampanjassa myrkyttömyyteen sitoutuneet yhtiöt siirtyvät sanoista tekoihin. Zaran omistava Inditex, H&M, Puma, Valentino ja 12 muuta yhtiötä saavat…
SmartWoolin merinovillaiset urheilurintaliivit ovat mukavat ja pitkäaikaisen käytönkin jälkeen hajuttomat. Muotoillut kupit, strategisesti sijoitetut materiaalit ja saumaton merinovillaneulos tuovat urheilutoppiin tukevuutta ja miellyttävän ihotuntuman. Villan itsestään puhdistuva luonne yhdistettynä…
Stockmann on allekirjoittanut aiesopimuksen tytäryhtiönsä Seppälä Oy:n myynnistä Seppälän nykyiselle toimitusjohtajalle Eveliina Melentjeffille ja hänen miehelleen Timo Melentjeffille. Suomen laajimman muotiketjun liiketoimintaa kehitetään jatkossa kotimaisin voimin. Tavoitteena on kääntää Seppälä…
Image Wear on tuonut palvelualoille uuden innovatiivisen työvaatemalliston. Kuvassa Image Wearin Kati Tukiainen ja Mari Kuukkula. Palvelualoilla fyysistä nostamista ja kurkottelua sisältävää työtä tekee Suomessa yksin terveydenhuollossa lähes 250 000…
Vaate- ja muotialan jättiläinen Bestseller on allekirjoittanut turkittomuuteen sitovan sopimuksen kansainvälisen Fur Free Alliancen (FFA) kanssa. Tanskalainen Bestseller on eräs Euroopan suurimmista vaatealan yhtiöistä. Fur Free Alliancen sekä Bestsellerin sopimus…
Viking Line avaa Suomen ensimmäisen Victoria’s Secret Beauty & Accessories-myymälän. M/S Viking Gracella tänään avattava myymälä tarjoaa matkustajille muun muassa kauneudenhoitotuotteita, hajuvesiä, tyylikkäitä alushousuja ja laukkuja. Yhdysvaltain johtajavana alusvaate-…
