Marimekko kertoi 5.2.2014 aloittavansa kansainvälisen rekrytointiprosessin uuden taiteellisen johtajan löytämiseksi. Marimekon taiteelliseksi johtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi on nyt nimitetty Anna Teurnell 15.7.2014 alkaen.
Anna Teurnell on & Other Stories -brändin designjohtaja. Hän vastaa brändin kaikkien tuotelinjojen designista ja johtaa Pariisissa ja Tukholmassa toimivia suunnittelutiimejä. Hän on ollut alusta saakka mukana rakentamassa tätä brändiä, jonka monipuolisten vaatemallistojen suunnittelussa kiinnitetään erityistä huomiota yksityiskohtiin ja laatuun. Anna Teurnell on valmistunut tukholmalaisesta Beckmanin designkorkeakoulusta ja on työskennellyt Hennes & Mauritz -konsernissa useissa erilaisissa brändinrakentamiseen ja designiin liittyvissä avaintehtävissä. Hänellä on kokemusta myös vaatteiden kuviosuunnittelusta.
Anna Teurnell tulee johtamaan Marimekon suunnittelutiimiä sekä vastaamaan yhtiön designstrategiasta niin vaatteiden, laukkujen ja asusteiden kuin kodintuotteiden osalta. Edellinen taiteellinen johtaja Minna Kemell-Kutvonen jatkaa designtiimissä vastuualueenaan kuviosuunnittelu.
”Mielestäni Anna Teurnellilla on juuri oikeanlainen tausta suunnittelutiimimme vetämiseen, varsinkin kun ottaa huomioon tavoitteemme olla yksi maailman kiehtovimmista designbrändeistä alallamme. Hänen johdollaan pyrimme nostamaan vaate-, laukku- ja asustemallistomme uudelle tasolle ja jatkamme kodintuotevalikoimamme kehittämistä edelleen. Hänen taiteellinen näkemyksensä, kansainvälinen kokemuksensa ja pohjoismainen taustansa ovat hyvä yhdistelmä, josta on varmasti apua kunnianhimoisten tavoitteidemme saavuttamisessa. Olen tyytyväinen myös siihen, että Minna Kemell-Kutvonen voi nyt keskittyä täysin ydinosaamisemme, kuviosuunnittelun, vahvistamiseen”, sanoo toimitusjohtaja Mika Ihamuotila.
”Olen erittäin iloinen siitä, että minusta tulee Marimekko-perheen jäsen. Minulla on ollut vahva side brändiin lapsuudesta saakka, ja pääsin myös tutustumaan siihen lähemmin, kun vastasin H&M:n kesän 2008 Tribute to Marimekko -mallistosta. Mielestäni Marimekon positiivisuus syntyy nimenomaan pohjoismaisten elementtien ainutlaatuisesta yhdistelmästä. Olen erittäin motivoitunut kehittämään Marimekon kuvio-, väri- ja tuotesuunnittelua entistä kiinnostavammaksi yhdessä uuden tiimini kanssa”, kertoo Anna Teurnell.
Viime vuosien kansainvälisen laajentumisen johdosta Marimekko palvelee yhä suurempaa ja monipuolisempaa asiakaskuntaa. Yhtiön tavoitteena on kehittää toimintaansa niin, että se voi vastata tämän alati kasvavan joukon tarpeisiin entistäkin paremmin pysyen kuitenkin uskollisena suomalaisille ja pohjoismaisille juurilleen. Toinen tärkeä tavoite on löytää uusia materiaaleja ja nostaa ekologisempien materiaalien osuutta Marimekon mallistoissa.