“Syksyllä 2016 keskitymme erilaisiin siluetteihin, joilla me luomme vahvan ja modernin lookin. A-linjat ja nilkkapituus ovat osa 60-luvun trendiä. Halusimme myös ottaa mukaan naisellisia vaikutteita lisäämällä haalareihin, hameisiin ja mekkoihin…
Näyttelijätär ja tyyli-ikoni Sienna Miller on Lindexin suuren kevätkampanjan tähti. Sienna Hearts Lindex -kampanjan ylellinen arkityyli syntyy keväisistä muotituotteista, joissa flirttaillaan 70-luvun trendeillä. Malliston teema on boho-chic, eli look joka…
Tänä keväänä Lindexin Bra-volution alusvaatekampanjan malleina nähdään kuusi Lindexin asiakasta. Viimeisen kahden vuoden aikana Lindexin omat työntekijät ovat toimineet Bra-volution-alusvaatekonseptin malleina. Bra-volution-kampanjat ovat olleet erittäin suosittuja sekä myynnillisesti että sisällöllisesti,…
Annika Hedin on valittu Lindexin uudeksi taiteelliseksi johtajaksi. Annikalla on pitkä työkokemus muodin parissa, ja hän on työskennellyt Lindexillä vuodesta 1997 useassa eri tehtävässä, viimeisimmäksi Lindexin naistenmalliston konseptisuunnittelijana. ”Olemme erittäin…
Lindex tekee uuden aluevaltauksen ja kehittää eteenpäin viime vuosien menestyksekästä alusvaatekampanjaansa, Bra-volutionia uudella kampanjalla, jossa muotiyrityksen omat asiakkaat pääsevät esittelemään kevään alusvaatemalliston uutuuksia. Viimeisen kahden vuoden aikana Lindexin omat työntekijät…
Lindex lanseeraa toukokuussa uuden alusvaatekampanjan, jonka malleina nähdään Lindexin työntekijöitä. Kevätmalliston tuotteiden tunnuspiirteitä ovat vaaleat värit, käytännölliset yksityiskohdat ja rintaliivimallit, jotka antavat luonnollisen siluetin. “Rintaliivimuodissa nähdään paljon kiinnostavia trendejä tänä…
Lindex julkaisee tänään kestävän kehityksen raportin, nyt jo kymmenettä kertaa. Viime vuonna Lindexin tavarantoimittajat Intiassa ja Bangladeshissa säästivät 900 miljoonaa litraa vettä, puhtaampaa tuotantoa edistävien projektien kautta. Lindex aloitti myös…
Viime viikon perjantaina, 27. maaliskuuta, Lindex avasi ensimmäisen lippulaivamyymälänsä Lontoossa, Westfield Stratford City -ostoskeskuksessa. Lontoon myymälän avaus vahvistaa merkittävästi Lindexin brändiä ja on tärkeä askel muotiketjun kansainvälisessä laajentumisessa. “Lopultakin olemme…
”Tekosi määrittelevät sinut” . Tämä on Lindexin kevään 2015 kampanjan sanoma, jota jakavat huippuroolimallit Christy Turlington Burns, Liya Kebede ja Toni Garrn. Lindexin kevätkampanjassa on teemana aito kauneus, joka syntyy…
Lindex on asiakkaidensa kanssa kerännyt kaikilla markkina-alueillaan tänä vuonna yhteensä 1,4 miljoonaa euroa. ” Olen ylpeä ja kiitollinen siitä, että voimme yhdessä asiakkaidemme kanssa tukea tärkeää työtä rintasyöpää vastaan. Toimimme keräyksen…
