Kosmetologipäivät Messukeskukseen I love me -tapahtuman yhteyteen
Messukeskus ja Suomen Kosmetologien Yhdistys ry ovat päättäneet yhteistyöstä, jonka tuloksena ihonhoidon ammattilaistapahtuma Kosmetologipäivät järjestetään vuonna 2015 Messukeskuksessa, I love me -tapahtuman yhteydessä. Tapahtuman päivämäärät ovat 16.–18.10.2015.

Vuonna 2015 Kosmetologipäivät laajenevat ammattilaistapahtumasta myös kuluttajille avoimeksi tapahtumaksi. Yhteistyö tuo I love me -tapahtumakokonaisuudessa aiempaa laajemmin esille kosmetologien ja kosmetiikkaneuvojien ammattiosaamista. Lisäksi kuluttajat pääsevät tutustumaan ammattikosmetiikan tuotteisiin. Tapahtuma tarjoaa uusia mahdollisuuksia sekä kauneusalan ammattilaisille että suurelle yleisölle.

– Kosmetologipäivät on jäsenistöllemme tärkeä kohtaamis- , tiedon jakamisen sekä päivittämisen paikka, jossa tavataan muita ihonhoidon ja kauneusalan ammattilaisia. Ensi vuonna Messukeskuksessa saamme lisäksi mahdollisuuden tuoda ihonhoidon ammattilaisten osaamista ja ammattitaitoa myös suuren yleisön tietoon, kertoo Suomen Kosmetologien Yhdistyksen toiminnanjohtaja Hanne Niemistö.

Kosmetologipäivät 2015 -tapahtuma on avoinna vain ammattilaisille perjantaina 16.9. ja lauantaina 17.9. klo 14 saakka. Sen jälkeen näyttely avataan myös kuluttajille.

– Ammattikosmetologit tuovat Kauneusmessujen yleisökävijöille uudenlaista sisältöä omalla osaamisellaan, kiittelee Kauneusmessuista vastaava myyntiryhmäpäällikkö Lumia Ankkuri Messukeskuksesta.

I love me -tapahtumakokonaisuuden teemoja ovat hyvä olo ja itsestä huolehtiminen. Siihen kuuluvat Kauneusmessut, Muotimessut, Terveysmessut, Koru & Kello ja uusi Luonnollisesti-tapahtuma. Messut järjestetään tänä vuonna 17.-19.10.2014 ja ensi vuonna 16.-18.10.2015.

Suomen Kosmetologien Yhdistys – Kosmetologföreningen i Finland ry, eli SKY, on kosmetologien ja kosmetiikkaneuvojien ammatillinen yhdistys, joka toimii jäsentensä välisenä yhdyssiteenä ja ammattitaidon kehittäjänä.  Yhdistys tekee tiivistä yhteistyötä eri järjestöjen, tiedotusvälineiden ja viranomaistahojen sekä alan koulujen välillä. Yhdistyksessä on noin 3500 jäsentä.  Jäsenillä on oikeus käyttää Yhdistyksen SKY-jäsenmerkkiä, mistä tunnistaa koulutetun kosmetologin.

Suomen Kosmetologien Yhdistys ry:n järjestämät Kosmetologipäivät on maamme ainoa kosmetologeille ja kosmetiikkaneuvojille suunnattu ihon- sekä kauneudenhoidon ammattitapahtuma. Tapahtuma kokoaa alan ammattilaiset, maahantuojat, opettajat ja opiskelijat verkostoitumaan, oppimaan uutta, tutustumaan alan uutuuksiin sekä tapaamaan muita jäsenistön edustajia. Ensimmäiset Kosmetologipäivät järjestettiin Turussa vuonna 1957.

About

Categories: Kosmetiikka, Tapahtumat