Rikosseuraamuslaitos: Naisvangit pääsivät vaikuttamaan uuteen naisvangeille tarkoitetun vaatemalliston suunnitteluun

Kymmenestä vaatekappaleesta koostuva vaatemallisto sisältää harmaita, mustia ja liiloja vaatteita.

Rikosseuraamuslaitos uudistaa naisvankien vaatemalliston. Naisvangit pääsivät esittämään toiveita vaatteista sekä kommentoimaan vaatemalleja ja materiaaleja. Vaatteet valmistetaan jatkossa pääasiassa Hämeenlinnan naisvankilan ompelimossa osana vankien opinnollistettua työtoimintaa.

Rikosseuraamuslaitoksessa käynnistettiin naisvankien vaateprojekti vuonna 2021, sillä naisvankien vaatetus ei ollut enää ajanmukainen ja tarpeita vastaava. Tavoitteena on toteuttaa nykyaikainen, ajaton ja laitosolosuhteisiin käytön sekä huollon kannalta soveltuva vaatetus. Projektissa kartoitettiin vaatetusta koskevaa käyttäjätietoa sekä toiveita naisvangeilta ja henkilökunnalta kolmesta eri vankilasta, joissa on naisvankeja. Toiveita kerättiin Hämeenlinnan, Turun ja Pyhäselän vankiloista.

Projektin edetessä vankiloiden naisvangit ja henkilökunta antoivat kommentteja vaatemalleista sekä palautetta materiaaleista. Valituista malleista toteutettiin mallikappaleet Hämeenlinnan naisvankilan ompelimossa. Pääkriteereinä materiaaleille olivat vankivaatetuksen kestävyydelle ja laadulle asetetut vaatimukset, saatavuustakuu lähivuosina, ekologisuus sekä käyttömukavuus.

Vaatemallisto on nykyaikainen ja monipuolinen

Projektin tuloksena luotiin vaatemallisto, joka sisältää 10 vaatekappaletta: T-paita, pitkähihainen paita, hame, housut, tunika, urheilupaita, legginsit, lyhyet urheiluhousut sekä oloasu, johon kuuluu housut ja vetoketjullinen pusakka. Vaatekappaleet ovat helposti yhdisteltävissä toisiinsa, nykyaikaisia ja mukavia.

Malliston toteuttaminen aloitetaan tänä vuonna ja uudet vaatteet toteutetaan asteittain. Ensin uusi mallisto otetaan käyttöön Hämeenlinnan vankilassa ja toisessa vaiheessa suljetuissa vankiloissa, joissa on naisvankipaikkoja.

– Jatkossa vangit valmistavat malliston vaatteet Hämeenlinnan vankilan ompelimossa ja samalla kerryttävät työkokemusta tekstiili- ja muotialan tutkintoon sekä työelämään. Osa vaatteista toteutetaan ulkopuolisella toimittajalla, kertoo projektiryhmän vetäjä Satu Rahkila.

Rikosseuraamuslaitoksen yhtenä tärkeänä kehittämiskohteena on viime aikoina ollut naiserityinen työ ja naisvankien tarpeiden huominen, ja siksi myös vaatemalliston tarkasteleminen oli tarpeellista. Naisvankien vaatetus on uudistettu viimeksi 1990-luvulla. Projektissa laadittiin myös suunnitelma vaatteiden uusimisesta lähivuosille.

About

Categories: NAISTEN VAATTEET, VAATETUS